Väistyvän toimitusjohtajan lopputervehdys



”Mulla on tästä hyvä fiilis”

Otsikon lausahdus tuli sanottua ääneen lopputalvesta 2003 kun kerroin ihmettelijöille, että miksi vaihdan työpaikkaa vakavaraisesta ja pitkäperinteisestä salolaisesta perheyrityksestä alle kaksi vuotta toiminnassa olleeseen yritykseen, jonka nimi piti joka kerta erikseen tavata. Vielä tuolloin Jimm’sin domain oli koko komeudessaan muotoa: ”jimmspc-store.fi”

Se mihin olin siirtymässä, oli täysi mysteeri, mutta tiesin, että jo tuossa vaiheessa kertyneestä kokemuksestani olisi varmasti Jimm’sille hyötyä. Työni aloitin ”jimmymäiseen tapaan” varastosta tilauksia keräämällä ja pakkaamalla niitä, mutta jo pian työnkuvaksi muodostui ostotoiminta, yrityksen prosessien kehittäminen, sekä muut juoksevat asiat ”siinä sivussa”, kuten niin monessa pienessä yrityksessä tehdään.

Vuosien varrella Jimm’s on hakenut muotoaan niin jakelukanavan kuin tuotevalikoiman muodossa ja monella tapaa mieleen jäävin tapahtuma on vuodelta 2011, jolloin minut nimitettiin toimariksi, sekä melko pian sen jälkeen lähdin ajamaan muutosta, jossa Jimm’s panostaa asiakasymmärrykseen verkkokaupassa, nimenomaan verkkokaupan keinoin. Tässä yhteydessä olemassa olevista myymälöistä Helsingissä ja Tampereella luovuttiin (josta kuulee vielä näinäkin päivinä kaipaavaa palautetta asiakaskunnasta). Vaikka päätös ja etenkin asiakaskunnan reaktio tuolloin jännitti, niin kokonaisuutena ratkaisu oli oikea, koska se mahdollisti Jimm’sin nykyisen toimintamallin ilmaisine toimituskuluineen ja 24/7 asiakaspalveluineen.

Myös Jimm’sin omistus on muuttunut näinä vuosina ja olen pitänyt sitä rikkautena, etenkin oman työni kannalta. Alkuperäisestä yrittäjävetoisesta mallista olen ollut mukana siirtymässä hyvin organisoidun kotimaisen konsernin kautta kansainväliseen konserniin, jossa jo kulttuurillisetkin erot esittävät omaa rooliaan. Jokaisesta näistä ”stepistä” olen saanut roppakaupalla oppia, sekä kokemuksia niin oman, Jimm’sin työntekijöiden kuin asiakaskunnan reaktioiden näkökulmasta.

Itselleni siirtyminen eteenpäin uuden yrityksen palvelukseen on jälleen hyppy ympäristöön, jota en (vielä) tunne kokonaan. Keskustelujen yhteydessä mahdollisen uuden työnantajan kanssa mietin vakavasti, että voinko siirtyä 18 vuoden jälkeen pois Jimm’siltä, mitä työkavereille käy, miten yritys selviää muutoksesta? Jimm’s on kuitenkin todella hyvällä polulla ja omistaja tukee Jimm’sin toimintaa eli päädyin ottamaan uuden haasteen vastaan ja siirtyä uuden työnantajan palvelukseen.

Huomaan toistavani itseäni, kun minulta kysytään tämän päätökseni taustoja: ”mulla on tästä hyvä fiilis”. Tällä kertaa tuo ”hyvä fiilis” sisältää tunteen, niin omalta kuin myös Jimm’sin kannalta. Etenkin nyt, kun jatkajani on minulle tuttu ja jo pitkään Jimm'sillä työskennellyt Wellu, niin fiilis sen kuin paranee 😊. Jimmyläisiä tulee toki ikävä, mutta onnekseni en siirry kuitenkaan niin kauas, ettei yhteydenpito heihin olisi luontevaa.

Tätä kirjoittaessani olen jo lomalla ja lomaltani tulen palaamaan uuden työnantajan palvelukseen. Vielä on kuitenkin jotain sanottavaa, joka yhdistää niin vanhoja kuin nykyisiä Jimmyläisiä perheineen, asiakkaita, sekä yhteistyökumppaneita – Kiitos!

-Antti-

Me täällä Jimmylässä puolestamme kiitämme Anttia kuluneista vuosista ja toivotamme kaikkea hyvää jatkoon!

Lue lisää virallisesta tiedotteestamme täältä.