Osa 3

Näytönohjaimet

Juttusarjan kahdessa ensimmäisessä osassa määrittelimme pelitietokoneen käsitteen sekä koteloinnin ja jäähdytyksen lisäksi tietokoneen keskeiset komponentit, kuten suorittimen ja emolevyn. Vaikka suoritinteho onkin keskeinen osa pelaamista, useimmat pelit vaativat erityisesti näytönohjaimelta runsaasti suorituskykyä ja muistia, jotta pelien huipputarkka grafiikka voidaan kokea siten kuin pelintekijät ovat sen tarkoittaneet.

Näytönohjaimen merkitys tietokonepelaamisessa on korostunut käytännössä käsi kädessä pelien grafiikan kanssa. Mitä upeammaksi, yksityiskohtaisemmaksi ja ennen kaikkea realistisemmaksi pelien grafiikka on kehittynyt, sitä enemmän näytönohjaimen tehon merkitys on kasvanut. Vaikka näytönohjaimen merkitys pelaamisessa onkin pitkälti pelikohtaista, on tehokas näytönohjain yksi tietokonepelaamisen kulmakiviä. Yksinkertaiseltakin vaikuttava peligrafiikka voi vaatia tehoja yllättävän paljon, koska grafiikka on paljon muutakin kuin yksityiskohtia, väriloistoa ja sulavaa liikettä.

Peligrafiikan merkitys korostuu peleissä, joissa pelimaailmaa kuvataan joko hahmon silmin tai kolmannen persoonan kuvakulmasta. Näihin lukeutuvat valtaosa räiskintäpeleistä, useat roolipelit ja laaja kirjo toimintapeleistä. Myös ajopelit vaativat näytönohjaimelta merkittävästi suorituskykyä, jotta ajoneuvot piirtyvät tarkasti, realistisesti ja ennen kaikkea sulavasti. Grafiikan sulavuus onkin yksi keskeisiä ominaisuuksia, joita peleiltä odotetaan ja tämä määrittyy monesti näytön virkistystaajuuden kautta. Näytön korkea virkistystaajuus vaatii niin ikään tehoa ja tämä vain korostuu mitä korkeampi näytöntarkkuus on käytössä.

Näytönohjaimelta vaaditaan entistä enemmän tehoa, jos pelitietokoneeseen on liitetty useampia näyttöjä. Myös virtuaalilasit vaativat näytönohjaimelta paljon tehoa, jotta virtuaaliset pelimaailmat piirtyvät oikein ja riittävän sulavasti.

Erilaisia näytönohjaimia on lukemattomia malleja ja laajassa hintahaarukassa. Kaikkein halvimmat ja heikkotehoisimmat ovat emolevyille integroituja yhdysrakenteisia näytönohjaimia, joiden suorituskyky riittää vain harvalle nykyaikaiselle pelille. Pelitietokonetta kootessa onkin tärkeä kiinnittää huomiota näytönohjaimen suorittimeen ja muistiin. Valitettavasti näytönohjainvalmistajien mallimerkinnät eivät ole aina ihan helpoiten tulkittavia. Näytönohjainta valittaessa onkin hyvä perehtyä alan vertailuihin tai kääntyä ammattilaisen puoleen, joka osaa opastaa oikeanlaisen näytönohjaimen valinnassa.

Hieman yksinkertaisten voidaan sanoa, että mitä kalliimpi näytönohjain, sitä tehokkaampi se on. Etenkin uusia pelejä pelaavan on hyvä sijoittaa näytönohjaimeen, josta ei heti lopu puhti kesken ja joka kykenee suorittamaan myös tulevia pelejä korkealla näytöntarkkuudella. Uuden pelitietokoneen näytönohjainta valittaessa tehty säästö voi tarkoittaa sitä, että se on myös ensimmäinen päivitettävä komponentti. Oikeanlainen valinta näytönohjaimessa voi siis tarkoittaa pitkällä aikavälillä jopa satojen eurojen säästöä.

Käytännössä näytönohjaintekniikasta vastaa kaksi yhdysvaltalaisvalmistajaa. Alan johtaja on NVIDIA, jonka GeForce GTX -näytönohjaimet ovat suosituimpia. Toisena merkittävänä valmistajana on AMD, jonka Radeon RX -näytönohjaimet ovat niin ikään laajasti käytössä ja hyvin tunnettuja. Kummallekin valmistajalle on vahva kannatus ja fanit ovat harvoin valmiita vaihtamaan merkistä toiseen. Kummassakaan tapauksessa valmistajat itse eivät myy grafiikkasuorittimia vähittäismyyntinä, vaan varsinaisia näytönohjaimia valmistavat useat eri yritykset, jotka käyttävät korteissaan joko NVIDIAn tai AMD:n teknologiaa. Kummankin valmistajan teknologioilla on puolensa eikä ole millään tapaa itsestäänselvyys kumpi valmistajista tekee parempia tai tehokkaampia näytönohjaimia.

Jimm’s-pelitietokoneisiin on aina valittu pelikäyttöön riittävä näytönohjain, joka kykenee toistamaan peligrafiikkaa myös korkeilla asetuksilla suorituskyvystä tinkimättä. Koska näytönohjaimen suorituskyky on merkittävässä roolissa pelitietokoneissa, Jimm’sin valinnat on mitoitettu siten, että tehoa riittää myös tulevaisuudessa julkaistaviin peleihin pelityypistä riippumatta.

<< Edellinen Seuraava >>